Heippa!

 

Olen 38-vuotias tavallinen perheenäiti. Tykkään leipoa ja laiskotella, lenkkeillä ja hassutella. Rakastan perhettäni yli kaiken maailmassa. Tässä blogissa avaan teille millaista on haaveilla opiskelusta, alkaa opiskelemaan ja olla aikuisopiskelija. Samalla pääsette tutustumaan tekemiini koulujuttuihin sekä varmasti myös kuulette perhe-elämästäni. 

Tämä blogi siis liittyy vahvasti opiskeluuni, tulen keräämään tänne kaikkia mahdollisia töitäni opintojeni varrelta. Tämä on eräänlainen oppimispäiväkirja mitä koulun taholta on käsketty alkaa pitämään.

Seuraavaksi kerron hieman taustaa itsestäni ja miten tähän tilanteeseen on oikein päädytty.

Olen ollut terveydenhuoltoalalla vuodesta 2000. Olen työskennellyt vanhainkodissa, vuodeosastolla, palvelutalossa sekä viimeiset 10 vuotta laboratoriossa. Kokemusta on myös viinanmyynnistä kolmen vuoden ajalta Alko Oy:n palveluksessa. Tästä kolmesta vuodesta minulle jäikin loputon innostus ja kiinnostus viineihin sekä hyvään ruokaan. 

 

Olen muutaman kerran aloittanut ammattikorkeakoulun; sairaanhoitajan sekä bioanalyytikon opinnot. Molemmat opiskeluyritykset ovat kaatuneet niinkin päteviin tekosyihin kuten motivaatio ja rahantarve.

 

Viime vuosina olen kuitenkin alkanut kaivata jotain ihan uutta suuntaa ja sisältöä elämääni. Pitkän sairausloman aikana jouduin todella miettimään elämääni ja mitä haluaisin ihan oikeasti isona tehdä. Pohdiskelun tuloksena päädyin hakemaan sisustusalan artesaanin koulutusohjelmaan. Sisustus on aina "huomaamattani" kiinnostanut minua ja olisi kiva, jos jotain hauskaa voisi tehdä ihan ammatikseen. Vaikka mieheni on sitä mieltä, että "ei mikään työ hauskaa ole", niin itse olen täysin eri mieltä! Kyllä työssä pitää viihtyä ja kokea onnistumisen tunnetta, sekä ennen kaikkea maanantain lähestyessä ei pidä tuntua siltä, kuin olisi oma teloitus tulossa. Saa nähdä kumpi meistä on oikeassa 

 

Selkäni on siis temppuillut viimeisen kolmen ja puolen vuoden aikana niin, että se piti leikata nopealla aikataululla. Kaksi vuotta leikkauksesta meni hyvin, kunnes oireet taas viime syksynä palasivat. Mangneetissa löytyi uusi pullistuma välilevystä, mutta tälläkertaa sen verran lievä, että leikkausta ei tarvittu. Töitä en kuitenkaan pystynyt tekemään, sillä satulatuolissa (tai missään muussakaan ERGONOMISESSA tuolissa) istuminen ja näytteiden ottaminen ei kerta kaikkiaan tullut kuuloonkaan, kivut olivat järkyttävät. Lopulta kun palasin vähitellen takaisin töihin, tein pelkkää seisomatyötä.

 

Toisin sanoen minun oli pakkokin lähteä opiskelemaan uutta ammattia, sillä vanhaan työhön en ole kykenevä enää palaamaan. Selkäni ei yksinkertaisesti kestä pätkääkään niitä hulluja asentoja, jossa näytteitä joutuu 8-10,5 tuntia päivässä ottamaan. 

Lisäksi työtahti on täysin kohtuuton, henkilökuntaa ei vain ole riittävästi milloinkaan ja lisäksi uusia, allerkirjoituksella kuitattavia ohjeita tulee useita joka viikko. Pelkään, että kiireessä teen huomaamattani jonkun virheen jolla on ikävät seuraukset. En millään voi muistaa kaikkea lukemaani jonka kuitenkin olen kuitannut ymmärretyksi. Aikaa vain ei ole jatkuvasti palata tarkistelemaan joka asiaa.

Asiakkaat ovat myös alkaneet olla melko ilkeitä henkilökuntaa kohtaan, hoitohenkilöstö kun on vain pohjasakkaa jonka kuuluu kiltisti ottaa vittuilut vastaan ja toivottaa sen jälkeen hymyssä suin hyvää päivänjatkoa. Luulen, että vaikka selkäni joskus taas kestäisikin jatkuvaa istumatyötä, minun on parempi tehdä välillä jotain muuta.